Haastattelussa Laura Gallego García
Julkaistu: 28.9.2010
Espanjalainen Laura Gallego García on kirjoittanut huikean fantasiaseikkailusarjan Idhunin kronikat. Kirjasarjan ensimmäinen osa Vastarinta ilmestyi suomeksi tänä syksynä.
Kuva: Sergio Cuesta
Kuka on Laura Gallego García?
- Olen ihminen, joka nauttii kirjoittamisesta, erityisesti
seikkailu- ja fantasiatarinoiden kirjoittamisesta. Olen
kirjoittanut pikkutytöstä lähtien, ja nykyään se on paitsi
ammattini myös suuri intohimoni. Pidän itseäni tarinankertojana,
joka yrittää tehdä työnsä parhaan taitonsa mukaan, oppia uutta ja
tulla paremmaksi jokaisen uuden kirjan myötä.
Kerro meille Idhunista
- Idhun on maailma, jossa on kolme aurinkoa ja kolme kuuta. Se
on mielikuvitusmaailma täynnä intohimoa, seikkailua ja sankareita
hyvine ja huonoine puolineen. Aloin suunnitella Idhunin tarinaa
mielessäni, kun olin 14-vuotias, ja 25-vuotiaana ryhdyin tosissani
kirjoittamaan sitä. Olen siis viettänyt sen parissa melkoisen osan
elämästäni. Idhunin kronikat -trilogia kertoo Jackista ja
Victoriasta, jotka asuvat Maassa, mutta joutuvat tahtomattaan
mukaan taisteluun Idhunista. Velho Ashran ja hänen siivekkäät
käärmeensä ovat valloittaneet Idhunin. Ensin nuorten on kohdattava
Kirtash, palkkamurhaaja, jonka Ashran on lähettänyt tappamaan
heidät. Tarina yhdistelee fantasiaa, seikkailuja ja
romantiikka.
Olitko itse mukana valitsemassa kirjan kantta?
- Espanjalainen kustantamoni suunnitteli kannen. Ehdotin heille,
että kannessa voisivat esiintyä käärme, lohikäärme ja yksisarvinen,
jotka ovat hyvin tärkeitä eläimiä tarinassa, mutta he hoitivat
lopun. Kansi olikin nappivalinta ja herätti paljon huomiota
Espanjassa.
Kirjassa mainitaan bändi. Onko se oikeasti olemassa, ja jos ei,
kenen haluaisit tulkitsevan lauluja?
- Kirjassa esiintyvä Chris Tara on Victorian suosikkilaulaja.
Hahmo ei perustu kehenkään olemassa olevaan laulajaan. Kirjojen
julkaisun jälkeen monet lukijani ovat säveltäneet kappaleita Chris
Taran teksteihin, ja useita fanien tekemiä versioita on kuultavissa
internetissä. Mikään niistä ei kuitenkaan ole virallinen versio. En
tiedä, minkälaista musiikkia kirjan laulut olisivat, enkä
varsinaisesti yhdistä niitä mihinkään bändiin.
Jos olisit joku fantasiakirjallisuuden hahmoista, kuka olisit?
- Lempikirjani on Päättymätön tarina, ja olen aina haaveillut
pääseväni Fantasiaan. Haluaisin olla Atreyu. Haluaisin myös
matkustaa Mikä-Mikä-Maahan Peter Panin ja Kadonneiden Poikien
kanssa.
Mistä seuraava kirjasi kertoo?
- juuri päätökseen kuuden kirjan sarjan, joka kertoo
jalkapalloilevasta tytöstä, Sarasta. Menee vielä hetki, ennen kuin
alan kirjoittaa uutta kirjaa, mutta se on varmastikin
fantasiaromaani.
Miten neuvoisit nuorta kirjailijanalkua?
- Lue kaikki, mihin pääset käsiksi. Kirjoita, kirjoita ja
kirjoita lisää. Mitä enemmän kirjoitat, sen paremmaksi tulet. Kyse
ei ole lahjakkuudesta, vaan harjoituksesta ja kärsivällisyydestä.
Kukaan ei ole kirjailija syntyessään!
Jos Idhun-sarja siirrettäisiin valkokankaalle, kenet näkisit
esittämässä sankariparia ja Ashrania?
- Lukijani usein ehdottelevat näyttelijöitä, jotka voisivat
esittää tiettyjä hahmoja, mutta näen hahmot mielessäni niin
selvästi, etten pysty kuvittelemaan heille kenenkään tietyn ihmisen
kasvoja. Olen sitä mieltä, että trilogiasta ei pitäisi tehdä
elokuvaa. Haluan, että ihmiset tutustuvat tarinaan sellaisena kuin
minä sen kirjoitin eivätkä elokuvamuodossa, jota jouduttaisiin
pakostakin lyhentämään.
Käännös: Sanni Taskinen