Bazar books

Ilona Uusitalo voitti Kirjoita unelmasi! -kirjoituskilpailun

Julkaistu: 27.1.2012
Ilona Uusitalo voitti Kirjoita unelmasi! -kirjoituskilpailun

Yhdeksäsluokkalaisten Kirjoita unelmasi! -kirjoituskilpailun voittajat julkistettiin pe 27.1. Educa-messuilla. Parhaana kirjoituksena palkittiin Oulunsalon yläasteen oppilaan Ilona Uusitalon kirjoitus Pestä hiukseni sadevesisaavissa. Raadille lähetettiin lähes 600 kirjoitusta noin 140 oppilaitoksesta ympäri Suomea.

Kirjoita unelmasi! -kirjoituskilpailun toiselle sijalle tuli Iina Hallenberg Muhoksen yläkoulusta ja kolmanneksi Laura Lehtola Rimminkankaan koulusta Pudasjärveltä. 

Kirjoituskilpailu järjestettiin viime syksyn aikana suomenkielisen perusopetuksen piiriin kuuluville yhdeksänsille luokille Suomessa. Kouluissa tehdyn esikarsinnan jälkeen kirjoituksia lähetettiin marraskuun 2011 loppuun mennessä palkintoraadille lähes 600 kappaletta ympäri Suomen. Aihetta käsiteltiin kirjoituksissa laajasti. Nuorten tarinoissa esiintyi fantasiamaisia unelmia, tulevaisuuden haaveita, visioita, idealismia ja välillä hyvinkin konkreettisia toiveita. Kilpailun tavoitteena oli edistää nuorten lukemisharrastusta sekä tukea nuorten mielenterveystyötä.  

Kilpailun järjesti Bazar Kustannus Oy yhdessä opetusalan ammattitapahtuman Educan, Elisa Oyj:n, Kirjavälitys Oy:n, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n sekä Äidinkielen opettajain liitto ry:n kanssa. Kilpailun suojelija on brasilialainen kirjailija, YK:n rauhanlähettiläs Paulo Coelho.

Palkintoraatiin kuuluivat Bazar Kustannus Oy:n kustantamon johtaja Ritva Holmström, Elisa Kirja -palvelun sisältövastaava Anne Mäkijärvi, Kirjavälitys Oy:n myyntipäällikkö Jouko Jokinen, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n järjestöasiamies Jenni Arnkil, Suomen Messut Osuuskunnan tiedottaja Teija Armanto sekä Äidinkielen opettajain liiton toiminnanjohtaja Anne Helttunen.

Bazar kokoaa parhaista kilpailuun osallistuneista kirjoituksista Pestä hiukseni sadevesisaavissa ja muita nuorten unelmia -teoksen, joka julkaistaan sekä nidottuna kirjana että sähkökirjana. Kirjan ja sähkökirjan myynnistä saatavat tulot ohjataan nuorten mielenterveystyöhön, Mannerheimin Lastensuojeluliiton lasten ja nuorten auttavan puhelimen ja netin käyttöön. 

Sähkökirjan voi ostaa täältä

Parhaat kirjoittajat palkittiin Samsungin tablettitietokoneilla, sähkökirjoilla sekä Bazarin uutuuskirjoilla.

Print