Bazarin keväässä myös kotimaista kirjallisuutta
Julkaistu: 8.12.2011
10-vuotiaan Bazar Kustannuksen kevääseen kuuluu mm. Cecilia Samartinin odotettu romaani Kaunis sydän sekä kustantamon uuden kotimaisen kirjailijan, Christian Rönnbackan esikoisdekkari Operaatio Troijalainen.
Kaikki
kevään 2012 kirjat löydät täältä >>
Kuubassa syntyneen, yhdysvaltalaisen Cecilia
Samartinin romaani Kaunis sydän (Vigil) on kertomus
elsalvadorilaisesta Anasta. Ana valvoo miehensä kuolinvuoteella ja
palaa muistoissaan menneeseen, karuihin vuosiin kotimaassaan El
Salvadorissa ja aikaan uudessa kodissaan Yhdysvalloissa. Kovia
kokeneen Anan lahja on ilo ja rakkaus, jota hän ympäristöönsä
antaa. Aikaisemmin Samartinilta on julkaistu romaanit Señor
Peregrino ja Nora & Alicia. Romaanit on suomentanut
Tiina Sjelvgren. Kaunis sydän ilmestyy
24.1.2012.
Christian Rönnbackan rikosromaani Operaatio
Troijalainen aloittaa rikosylikonstaapeli Antti Hautalehdosta
kertovan dekkarisarjan. Hautalehto värvätään peitetehtävään,
pikkurikolliseksi kansainvälisen huumeliigan juoksupojaksi.
Evijärveltä kotoisin oleva Rönnbacka on työskennellyt aikaisemmin
mm. Keskusrikospoliisissa ja toimii tällä hetkellä
kirjailijantyönsä ohessa vakuutusetsivänä. Kirjailijan
esikoisdekkari Operaatio Troijalainen ilmestyy 28.2.2012.
Viisitoistavuotias mestarihuijari Katarina Bishop on päättänyt
siirtyä kaidalle tielle. Mutta jos on syntynyt huijareiden sukuun,
se ei ole niin yksinkertaista. Suloinen huijari (Heist Society) on
yhdysvaltalaisen Ally Carterin ensimmäinen
suomennettu romaani. Romaanin on suomentanut Tytti
Träff ja se ilmestyy 14.2.2012.
Ruotsalaisen Ann Rosmanin rikosromaani Noitavasara
(Själakistan) vie lukijan takaisin viime keväänä ilmestyneen
esikoisteoksen Majakkamestarin tyttären maisemiin Bohuslänin
rannikolle. Keskiaikaan ja noitaoikeudenkäynteihin viittaavat
murhat saavat rikostutkija Karin Adlerin ymmälleen. Noitavasaran on
suomentanut Anu Koivunen ja se ilmestyy
7.2.2012.
Nopeatempoinen, vuosisatojen yli ulottuva trilleri Tulppaanimurhat
(Het Tulpen Virus) tutustuttaa lukijan 1600-luvun veriseen
tulppaanikauppaan. Miten 2000-luvulla tapahtunut murha liittyy
noihin kohuttuihin kukkiin? Hollantilaisen Daniëlle
Hermansin esikoisteoksen on suomentanut Sanna van
Leeuwen ja se ilmestyy 6.3.2012.
Venäläinen Andrei Volos on kirjoittanut
fiktiivisen tarinan traagisesta, Venäjällä tapahtuneesta
teatterikaappauksesta. Animaattorin (Animator) ajoittain
fantasiamainen tarina vie lukijan vuoroin kaappauksen uhrin,
vuoroin terroristin nahkoihin. Animaattori on Volosin ensimmäinen
suomennettu romaani ja se ilmestyy 27.3.2012. Kirjan on suomentanut
Anton Nikkilä.
Annica Wennströmin Lapinkylä. Sukutarina
(Lappskatteland. En familjesaga) kuvaa saamelaissuvun kiehtovaa
tarinaa 1860-luvulta näihin päiviin saakka. Neljän sukupolven
naisia yhdistävät siteet paljastuvat lukijalle pikku hiljaa tässä
Lapin taikaa ja magiaa henkivässä romaanissa. Ruotsin
Västerbottenissa syntyneen ja varttuneen Wännströmin romaani
Lapinkylä. Sukutarina ilmestyy 13.3.2012. Kirjan on suomentanut
Outi Menna.
Ranskalaisen kirjailijan Katherine Pancolin
Kilpikonnien hidas valssi (La valse lente des tortues) on jatko-osa
Krokotiilin keltaiset silmät -teokselle. Elämänmakuinen romaani
kertoo Joséphinestä, yksinhuoltajasta, joka tasapainoilee arjessa
kirjoittajan työnsä, perheen ja rakkaushuolien keskellä.
Kilpikonnien hidas valssi -romaanin on suomentanut Lotta
Toivanen ja se ilmestyy 24.4.2012.
Kiinteistönvälittäjän tavallinen asuntonäyttö muuttuu vuoden
mittaiseksi painajaiseksi kun charmantti asiakas osoittautuukin
kaappaajaksi romaanissa Kadonnut (Still Missing). Kanadalaisen
Chevy Stevensin esikoisromaanin käännösoikeudet on
myyty jo 21 maahan ja Seismic Pictures on ostanut sen
elokuvaoption. Jaakko Kankaanpään suomentama teos
ilmestyy 20.3.2012.
Tanskalaisten sisarusten Lotte & Søren
Hammerin kirjoittama rikosromaani Kaikella on hintansa
(Alting har sin pris) jatkaa rikosylikomisario Konrad Simonsenista
ja hänen tiimistään kertovaa dekkarisarjaa. Grönlannin jäätiköltä
löytyy vuosikymmeniä kuolleena olleen naisen ruumis. Tapaus
palauttaa Simonsenin mieleen erään aikaisemman tutkimuksen ja siitä
tuomitun miehen, joka nyt osoittautuukin syyttömäksi. Lopulta
murhatutkinta ajaa Simonsenin punnitsemaan myös omaa moraaliansa.
Sanna Mannisen suomentama Kaikella on hintansa
ilmestyy 3.4.2012.
Englantilaisen Victoria Hislopin esikoisteos Saari
(The Island) on koskettava tarina kreikkalaisen suvun vaiheista.
Englantilainen Alexis Fielding matkustaa Kreetalle ja sukeltaa
äitinsä Sofian salattuun menneisyyteen ja perheen tarinaan.
Leprasiirtolana toimineella Spinalongan saarella on syvä merkitys
suvun historiassa ja se ulottuu myös Alexiksen elämään. Saari
palkittiin Galaxy British Book Awardsissa parhaana uutena kirjana
vuonna 2007. Teoksen ovat suomentaneet Laura ja
Olga Jänisniemi ja se ilmestyy 12.4.2012.
Japanin armeijan vuonna 1946 kehittämä tappava tauti uhkaa joutua
vääriin käsiin Paul McEuenin tiedetrillerissä
Spiraali, joka yhdistää kiehtovasti nanoteknologiaa ja biologista
sodankäyntiä. Yhdysvaltalainen McEuen työskentelee Cornellin
yliopistossa fysiikan professorina. Spiraalin käännösoikeudet on
myyty 16 maahan ja Centropolis Entertainment on ostanut sen
elokuvaoption. Trillerin on suomentanut Aleksi
Milonoff ja se ilmestyy 26.4.2012.
Brittiläisen S. J. Watsonin esikoisteos Kun suljen
silmäni (Before I Go to Sleep) on psykologinen trilleri
Christinestä, joka herää aamuisin vieraan miehen vierestä, miehen,
joka sanoo olevansa hänen aviomiehensä. Christine kuulee olleensa
onnettomuudessa, jossa hän sai vakavan aivovaurion. Joka yö
edellisen päivän tapahtumat pyyhkiytyvät pois. Christine aloittaa
päiväkirjan kirjoittamisen selkiyttääkseen sirpaleista elämäänsä,
ja uskomaton totuus alkaa hahmottua pikku hiljaa. Teoksen
käännösoikeudet on myyty 40 maahan ja tuotantoyhtiö Scott Free on
ostanut sen elokuvaoikeudet. Kirja on palkittu The Crime Writers'
Associationin John Creasey (New Blood) Dagger -palkinnolla ja
Galaxy National Book Award -palkinnolla vuoden parhaasta kirjasta
jännitys- ja rikoskirjallisuuden kategoriassa. Laura
Beckin suomentama trilleri ilmestyy 17.4.2011